Israel polttopisteessä

Tämän vuoden Israel-Raamattuseminaarin teemana on ”Israel polttopisteessä”.
Urho Muroma on kirjoittanut aikoinaan lähes samannimisen kirjan (Israel historian polttopisteessä), jossa hän käsittelee Israelin merkitystä pelastussuunnitelman toteuttajana niin menneisyydessä kuin vielä tulevaisuudessakin ja sitä, että Hänen liittonsa ja lupauksensa Israelille eivät lakkaa olemasta. Osoituksena tästä on nykyisen Israelin valtion syntyminen ja juutalaisten kokoaminen maailman ääristä takaisin sinne, mistä heidät karkoitettiinkin. Profetiat toteutuvat, silmiemme edessä. Se, että Israel ja juutalainen kansa on todiste siitä, että Herra on totta ja Hänen Sanansa on totta, aiheuttaa maailmassa vastustusta ja vihaa tarkoituksena estää tämän pelastussuunnitelman toteutuminen. Mikään ei kuitenkaan voi sitä estää. Herran tahto tulee tapahtumaan.
Meidän kristittyjen tehtävä on Muroman mukaan puolestaan rakastaa israelilaiset ja juutalaiset Mestarimme omiksi. Muroman johtoparin Marja-Terttu Tolamo rukoilikin:
”Yhtä minä pyydän Sinulta Herra. Anna minulle aina se armo, että olen niiden joukossa, jotka siunaavat Sinun kansaasi Israelia ja että saisin armon toisiakin pysyttää siinä joukossa ja tuoda siihen lisääkin … Joka rakastaa Israelia, kulkee käsi kädessä Jumalan kanssa, joka rukoilee Israelin puolesta, on Jumalan työtoveri. Joka siunaa Israelia, hän on siunattu.”
Olette oikein sydämellisesti ja lämpimästi tervetulleita Suomen Raamattuopistolle Kauniaisiin 20.–22.11. Israel-Raamattuseminaariin ”Israel polttopisteessä”.
Mukana mm. SRO:n toiminnanjohtaja Lauri Vartiainen, Israelin valtion tervehdys, Patmos Lähetyssäätiön toiminnanjohtaja Pasi Turunen, VTT Jouko Jääskeläinen, Suomen Karmel-yhdistyksen toiminnanjohtaja Markus Lanberg, kansanedustaja Peter Östman, lehtori Katriina Reponen, rovasti Juha-Pekka Rissanen sekä SRO:n aluejohtaja Mika Pouke ja vararehtori Ilari Kärki.
Päivien vetäjä, vararehtori Ilari Kärki kävi myös puhumassa aiheessa Radio Patmoksessa. Tästä linkistä pääset kuuntelemaan lähetyksen. (Lähetyksen kuunteleminen vaatii rekisteröitymisen, mutta rekisteröityminen ei maksa mitään)