Uusia kursseja Raamattuopistossa – digitaitokursseja kaiken ikäisille

Suomen Raamattuopistossa Kauniaisissa toimii kahdeksan pitkää linjaa. Oppivelvollisten Jatkis-linja on uusin ja sille voivat kaikki alle 18-vuotiaat hakea jatkuvan haun kautta tammikuuhun asti. Korkeakoulujen pääsykokeisiin on haastavaa valmistautua yksin, niinpä aloitimme 2021 Polku korkeakouluopintoihin linjan, jolla annetaan yksilöllistä ohjausta ja hiotaan opiskelutaitoja. Kaikista pitkistä linjoista löytyy tietoa verkkosivultamme raamattuopisto.fi.
Kauniaisissa, Sotkamossa ja Oulussa järjestämme vuosittain lähes 100 lyhytkurssia, joihin osallistuu n. 3000 opiskelijaa. Kurssien aihevalikoima on kasvanut viime vuosina. Raamattua voi opiskella viikon kerrallaan Avoimessa raamattukoulussa ja myös keskustellen sanasta nousevista uskon ja elämän kysymyksistä. Jos viikolla osallistuminen ei onnistu, Sisälle sanaan -monimuotokoulutus on vuoden kestävä viikonloppuina toteutuva raamattukoulutus. Lähijakson jälkeen opiskelija voi halutessaan tehdä kirjan sanomaa syventävät kirjalliset tehtävät ja saada näin aineksia esim. raamattupiirin vetämiseen tai hartauspuheisiin.
Joulukuussa askartelemme joululaulujen soidessa joulukoristeita ja teemme joulukortteja. Tammikuussa lähdemme kolmen patriarkan Aabrahamin, Jaakobin ja Joosefin matkaan Erkki Jokisen johdolla. Maaliskuussa kokoonnumme perinteisille sielunhoidon opintopäiville, joilla teemana on tällä kertaa ajassamme yleistyneet riippuvuudet ja niistä kärsivien auttaminen sielunhoidossa. Toukokuussa pidämme aivan uuden kurssin SRO:n perustajan Urho Muroman elämästä ja teologiasta.
Uutena koulutuksena aloitamme Kauniaisissa digitaitojen alkeis- ja jatkokursseja. Kursseilla hankitaan tai kehitetään nykymaailmassa hyvin tärkeiksi tulleita digitaitoja, joita tarvitsevat kaiken ikäiset. Kohderyhmänä ovat erityisesti eläkeläiset, maahanmuuttajat, nuoret aikuiset, työttömyysuhan alla olevat, mutta kaikki kiinnostuneet ovat tervetulleita. Yksittäinen kurssi on kaksipäiväinen ja kurssien aiheet vaihtelevat. Koulutuksen tavoitteena on vahvistaa opiskelijan perustaitoja nykypäivän digitaalisessa ympäristössä toimimiseen. Koulutuksessa opitaan digitaalisen viestinnän ja tiedonhaun taitoja, vaikkapa omien terveystietojensa seuraamista omakanta-palvelussa. Kursseilla opitaan myös tietoturvariskeiltä suojautumista ja sosiaalisessa mediassa keskusteluun osallistumista. Koulutus vahvistaa opiskelijan itseluottamusta ja rohkaisee tarttumaan uusiin haasteisiin. Opiskelija voi käyttää opiston IT-luokan koneita tai tuoda oman tablettinsa tai kannettavan tietokoneensa ja tarvittaessa myös saada apua laitteiden päivitykseen. Voit valita itseäsi kiinnostavat parin päivän kurssit, tulla kotoa käsin tai varata täysihoidon Raamattuopistossa. Voit myös yhdistää digikurssiin Avoimen Raamattukoulun teemaviikolla opiskelun.
Etsi sinua kiinnostava kurssi ja ilmoittaudu mukaan raamattuopisto.fi