Isovanhemmuus on uusi mahdollisuus

RAAMATTUOPISTO 2026 Artikkeli isovanhemmuus 1200x628

Moni vanhempi muistaa ne vuodet, jolloin elämä tuntui täyteen ahdetulta ja mieltä kalvoi jatkuva riittämättömyyden tunne. Pienet lapset tarvitsivat aikaa ja läsnäoloa, mutta samaan aikaan oli rakennettava työuraa, hoidettava parisuhdetta, maksettava asuntolainaa ja huolehdittava kodista. Moni opiskeli vielä tai etsi paikkaansa työelämässä ja harrastaakin piti. Kaiken keskellä vanhemmuus saattoi tuntua enemmän selviytymiseltä kuin rauhalliselta kohtaamiselta.…

Lue lisää

Musiikkilinja 20 vuotta – gospelmuusikoiden sulatusuuni on vakiinnuttanut paikkansa

Cv0a5990 1 1536x1024

Sofia ja Lukas Laakso kertovat, että heidän hengellinen elämänsä on saanut Musiikkilinjalla kasvaa rikkaammaksi. Kuva: Petri Vähäsarja. Moni on löytänyt Raamattuopiston musiikkilinjalta sekä hengellisen kodin että elämän suunnan. Suomen Raamattuopiston Musiikkilinjan perustamisesta tulee tänä vuonna kuluneeksi 20 vuotta. Ajan myötä linja on vakiinnuttanut asemansa Suomen kenties merkittävimpänä ”gospelmuusikkotehtaana”, ja useat linjalla valmistuneista ovat nykyisin ammattimuusikkoja.…

Lue lisää

Kristittynä Suomessa -linja ­jatkuu leikkauksista huolimatta

RAAMATTUOPISTO 2026 Kristittyna Suomessa artikkeli 1200x628

Sharmin sanoo, että Raamattuopiston paras paikka on ruokala, koska siellä on aina eri-ikäisiä suomalaisia ja maahanmuuttajia ja puhumista voi harjoitella kaikkien kanssa. Hallitus on esittänyt 47 miljoonan euron leikkauksia maahanmuuttajien kotoutumiseen. Esityksen mukaan kansanopistojen ja muun vapaan sivistystyön kotoutumiskoulutuksen rahoitus lakkautettaisiin. Tämä uhkaa keskeyttää tuhansien kotoutujien opinnot keväällä 2027. Suomen Raamattuopiston Kristittynä Suomessa -linja alkoi…

Lue lisää

Elämän parasta aikaa

Sannin kuva

Aloitin kanteleensoiton Sastamalan musiikkiopistossa ja myöhemmin opiskelin Sibelius-Akatemian nuorisokoulutuksessa Helsingissä, jossa otin myös laulutunteja. Kun valmistuin ylioppilaaksi keväällä -25,  pohdin haenko ammattiopintoihin musiikin pariin, mutta koin etten ollut vielä valmis. Kuulin ystäviltäni SRO:n Musalinjasta ja ajattelin sen olevan paikka, jossa voisi hyvässä ja turvallisessa porukassa itsenäistyä, kasvaa ihmisenä ja Jumalan tuntemisessa sekä pohtia omaa musiikillista…

Lue lisää

Lettu maistui Vuokatinrannassa

Lettuja paistetaan nuotiolla

Mikä voittaa pannussa nuotiolla paistetun letun? No tietenkin se, että se lettu on paistettu pannussa nuotiolla Vuokatinrannassa. Kuluneen viikon Lumi-Arkilla sivakoitiin Vuokatin laduilla ja vaaroilla.

Lue lisää

Laskiaisrieha

IMG 20260224 WA0005

Tällä viikolla vietettiin koko talon opiskelijoiden ja opettajien voimin laskiaisriehaa kauniissa ja aurinkoisessa talvisäässä! Viime

Lue lisää