Paimenet hoitivat lampaitaan, mutta apologeetat hoitivat susia
Dogmatiikan emeritusprofessori Gunnar af Hällström puhui Teologisilla opintopäivillä Kauniaisissa apologiasta eli uskon puolustamisesta. Hän käsitteli aihetta varhaiskirkon apologeettojen valossa.
Ensimmäisten vuosisatojen uskonpuolustajat eivät olleet seurakunnan paimenia vaan maallikoita, esimerkiksi filosofeja, oikeusoppineita ja reetoreja. Yksi apologeetta-piispa tosin tunnetaan: Theofilos Antiokialainen (100-luvulla).
- Pääasiassa paimenet hoitivat lampaitaan, mutta apologeetat hoitivat susia, af Hällström kuvaili.
- Nousi yksi mies siellä, ja toinen tuolla. Apologeetat olivat erittäin korkeasti koulutettuja.
Uskon puolustajia tarvittiin, koska kristittyjä on vainottu alusta asti.
- Kristityt ovat aina eläneet vaarallisesti. Uudessa testamentissakin esiintyy vainoja. Ei kovin suuria, mutta vainoja kuitenkin.
Ensimmäistä marttyyria Stefanosta af Hällström kutsuu protomarttyyriksi.
- Myös Paavali kertoo, kuinka häntä on vainottu. Pahin vaino oli keisari Neron aiheuttama 64-68. Silloin kristittyjä pidettiin ihmiskunnan vihollisina.
- Vihanpito tuli joka suunnasta. Ei ollut yhtä vapaa-ajattelijoiden ryhmää kiusaamassa, vaan kristittyjä vihattiin kautta linjan rahvaista oppineisiin ja keisariin asti.
Vuonna 113 Rooman keisari Trajanus sääti, ettei kristittyjä saanut enää ”metsästää”, mutta jos joku tunnustaisi julkisesti uskonsa, hänet teloitettaisiin.
Todellisen Jumalan puolesta
Trajanuksen säädöksen jälkeen syntyi apologeettojen toiminnan alkuräjähdys.
- Alkoi julkinen taistelu kristittyjen ja uskon puolesta. Aiemmin kristityt olivat puhuneet vain omissa piireissään ja olleet yhteiskunnassa mykkiä. Nyt tähän tuli muutos. Esimerkiksi Justinos Marttyyri aloittaa oman apologiansa näin: ”Yksinvaltiaalle keisari Hadrianukselle, pyhälle senaatille ja koko Rooman kansalle”.
- Tehtävän vaarallisuus vähensi apologeettojen määrää, mutta merkittävämpi syy oli se, ettei kristittyjen sivistystaso riittänyt.
Tuohon aikaan rahvas ei osannut lukea, eikä kuka tahansa siis voinut kirjoittaa apologisia tekstejä. Apologeettoja kuitenkin nousi esiin siellä täällä, mutta he eivät kyenneet yhdistämään voimiaan.
- Klemens Aleksandrialainen ja Origenes olivat vain osa-aikaisia apologeettoja, af Hällström mainitsi varhaisen kirkon tunnetuista opettajista.
- Toisella vuosisadalla Antiokiassa oli Theofilos ja Ateenassa Kodratos.
Tarve kristillisen uskon puolustamiseen oli ensimmäisten vuosisatojen aikaan valtava.
- Antiikin maailma oli uskontoa täynnä. Se oli läsnä kaikkialle. Jopa rauhallisesta apostoli Paavalista sanotaan, että hän hermostui, kun liikkui Ateenassa ja näki jumalapatsaita.
- Kaikkia ammatteja ja elämänvaiheita varten olivat omat jumalat. Apologeetoille jäi siis kaksiosainen tehtävä: ensinnäkin piti romuttaa väärät kristittyjä koskevat uskomukset. Toiseksi he halusivat osoittaa, että kristinusko on ainoa todellinen uskonto.
Apologeetat kertoivat, että oikea Jumala on täysin erilainen kuin kreikkalaiset jumalat.
- Ainoa tapa tietää Jumalasta jotain on Jeesus Kristus. Hän ilmoittaa minkälainen Jumala on. Näin apologeetat päätyvät hyvin Kristus-keskeiseen lopputulokseen.
Teologiset opintopäivät järjestetään 3.-5.1.
