Suomen Raamattuopiston lukuvuosi päättyi iloiseen kevätjuhlaan ja jumalanpalvelukseen

Opiskelijat tanssivat Suomen Raamattuopiston pihalla
Kevätkarkelot Suomen Raamattuopiston pihalla kesäkuussa 2021

Ylä- ja alamäet toinen toistamme tukien

Rakkaat raamattuopistolaiset, opiskelijat, perheenjäsenet, opettajat, muu henkilökunta ja opiston ystävät ympäri Suomea ja maamme rajojen ulkopuolella. Vietimme juuri kevätjuhlan ja pidimme kevätkirkon 4.6.2021. Rehtorin puheen jälkeen jaoimme todistukset opiskelijoille ja osallistuimme yhteiseen jumalanpalvelukseen ja juhlalounaalle kakkukahvien kera.

Olemme yhdessä vaeltaneet ylä- ja alamäet toinen toistamme tukien tällä pitkällä marssilla, jota myös lukuvuodeksi kutsutaan. Aloitimme syyskuun alusta ja saimme olla kolme kuukautta lähiopetuksessa noudattaen tarkkoja terveysturvallisuusohjeita. Joulukuusta jouduimme etäopetukseen, jota kesti aina huhtikuuhun saakka, jolloin pääsimme hybridimalliin eli palaamaan myös lähiopetukseen. Nyt taas yhteiskuntaa aletaan pikkuhiljaa avata ja käynnistää, kun tartuntaluvut ovat laskussa. Maskit ja käsidesit ovat kuluneet käsissämme ja toivomme, että niistä joskus pääsemme eroon.

Olemme eläneet täällä pienen tai oikeastaan suuremmankin ihmeen keskellä. Tartunnat ovat pysyneet poissa ja opetusta voitiin pitää kaikilla linjoilla. Kiitos kaikille työmme ystäville esirukouksista! Ja ennen kaikkea kiitos Jumalalle, kaiken hyvän antajalle, armon alkulähteelle.

Saimme nyt viettää ilon ja kiitoksen juhlaa, jonka voit katsoa tallenteena tästä.

Haku ensi lukuvuodelle on käynnissä nyt

Kaikille linjoillemme on nyt haku käynnissä. Levitäthän tietoa myös uusista koulutuksistamme Sielunhoidon monimuotokoulutuksesta ja Polku korkeakouluopintoihin -linjasta. Tai hae itse Raamattua opiskelemaan, kohtaamaan ihmisiä koronan aiheuttamien sulkutilojen jälkeen ja saamaan uusia ystäviä!

Siunausta kesääsi ja tavataan Syventymispäivillä elokuussa,

Marja-Kaarina Marttila
rehtori