Artikkelit kirjoittajalta Mikko Nikula
Sekalainen joukko
Syksyn alussa pölähtää paikalle ryhmä toisilleen vieraita ihmisiä. Aluksi vähän jännittää. Pian alkavat erilaiset persoonallisuudet hahmottua. Joku katselee sivusta ensin, ennen kuin lämpenee jutusteluun hiljalleen. Joku supliikki tyyppi sanoo jotain hauskaa, ja ilmapiiri rentoutuu. Sama ihminen saattaa kuitenkin ajan myötä olla ärsyttävä päällepäsmäri, joka keskeyttää toisten lauseita. Joku pyrkii tekemään parhaansa ja ylikin, on mukava…
Lue lisääSyystalentissa kuullaan Musiikkilinjan syksyn satoa
Musiikkilinjan syyslukukausi on jo ehtinyt puoleen väliin. Viikottaisilla yhtyetunneilla on harjoiteltu yhteissoittoa ja laulua, on tutustuttu laajasti eri musiikkityyleihin ja paljon on myös opiskeltu musiikin teoriaa ja tultu tutummiksi nuottien kanssa. Yhdessä opiskelijoiden kanssa on pohdittu sitä, mitä on olla kristittynä musiikin maailmassa. Tästä aiheesta on myös muutama artisti käynyt jakamassa kokemuksiaan ja elämäntarinoitaan. Yhteishenki…
Lue lisääRiku sai SRO musiikkilinjalta eväitä hakea konservatoriolle ja pääsi!
Tulin Musalinjalle pitämään taukoa töistä. Olin ollut töissä jo useamman vuoden pakettiautokuljettajana kokopäiväisesti. Työn ohessa heräsi idea rumpujen soitosta ja musiikin opiskelusta. Musalinjasta olin kuullut parilta kaverilta, jotka olivat opiskelleet PK:lla, mutta Musalinja voitti näiden kahden linjan välisen kilpailun minun osaltani. Lapsena soitin sähkörumpuja ja olin soittanut seurakuntabändissä pari kertaa. Tämä kiinnostus oli selkeästi…
Lue lisääUusi musiikkivideo Minun käteni soi tulkitsee gospelklassikon tuoreella ja koskettavalla tavalla
Suomen Raamattuopiston Musiikkilinja julkaisi juuri musiikkivideon kappaleesta Minun käteni soi. Tämä Jukka Leppilammen ja Anna-Mari Kaskisen mestarillinen teos voidaan lukea suomigospelin klassikoihin, mutta se nousi Aapo Tähkäpään sovittamana ihan uusiin sfääreihin. Tässä versiossa saadaan kuulla muun muassa itku-ja naurukuoroa, kanteletta ja lähes koko nokkahuiluperhettä. Solistina tulkitsee tunteella Teemu Majuri. Ääni ja video on kahden eri…
Lue lisääJos nauraa yhdessä, niin on luontevampaa moikata hymyillen jatkossakin
Kesäkuun toinen päivä koitti aika Raamattuopiston Kevätkarkeloille. Tämä pieni, hupaisa ja rento keväinen juhla sai jälleen hymyn itse kunkin huulille. Kukin opintolinja valmisti ohjelmanumeron: Kristittynä Suomessa -linja esitti pantomiimeja suomalaisista hittibiiseistä, ja yleisö sai arvata mikä biisi on kyseessä. Musiikkilinjan folkyhtye soitti irlantilaista polkkaa ja vastaava opettaja Mikko ohjasi juhlaväelle huutokatrillia eli rivitanssia huudettujen ohjeiden…
Lue lisääElialla oli hauskaa musiikin parissa mahtavalla porukalla
Olen Elia, nuori ylioppilas ja muusikko Lohjalta päin. Olen harrastanut, soittanut, tuottanut ja kuunnellut musiikkia koko ikäni. Suomen Raamattuopiston Musiikkilinjalle tulin, koska se vaikutti paikalta, jossa pääsee keskittymään vuodeksi omien musiikillisten lahjojen kehittämiseen. Ajattelin myös, että SRO on paikka, jossa voi rakentaa uskovien välistä yhteyttä ja oppia tuntemaan itseään ja muita paremmin. Nämä odotukset ovat…
Lue lisää