Yleinen
Unelmana herätystyön lietsomisahjo – Raamattukursseja Kauniaisissa jo 80 vuotta
Suomen Raamattuopiston koulutustoiminta viettää tänä vuonna juhlavuottaan, sillä ensimmäisen raamattukurssin aloituspäivä oli 15.11.1945. Herätyssaarnaaja, pastori Urho Muroma oli jo vuosia haaveillut: ”Olisi saatava Raamattuopisto, josta pitäisi ennen kaikkea tulla herätyksen lietsomiseen ahjo. Sellainen, jota hallitsee mieli voittaa sieluja Jeesukselle Kristukselle Sanan ja elävän Pyhän Hengen voimalla ja johtamina. Tällä tarkoitan, että herätyksen hengen tulisi läpi…
Lue lisääRiku sai SRO musiikkilinjalta eväitä hakea konservatoriolle ja pääsi!
Tulin Musalinjalle pitämään taukoa töistä. Olin ollut töissä jo useamman vuoden pakettiautokuljettajana kokopäiväisesti. Työn ohessa heräsi idea rumpujen soitosta ja musiikin opiskelusta. Musalinjasta olin kuullut parilta kaverilta, jotka olivat opiskelleet PK:lla, mutta Musalinja voitti näiden kahden linjan välisen kilpailun minun osaltani. Lapsena soitin sähkörumpuja ja olin soittanut seurakuntabändissä pari kertaa. Tämä kiinnostus oli selkeästi…
Lue lisääUusi musiikkivideo Minun käteni soi tulkitsee gospelklassikon tuoreella ja koskettavalla tavalla
Suomen Raamattuopiston Musiikkilinja julkaisi juuri musiikkivideon kappaleesta Minun käteni soi. Tämä Jukka Leppilammen ja Anna-Mari Kaskisen mestarillinen teos voidaan lukea suomigospelin klassikoihin, mutta se nousi Aapo Tähkäpään sovittamana ihan uusiin sfääreihin. Tässä versiossa saadaan kuulla muun muassa itku-ja naurukuoroa, kanteletta ja lähes koko nokkahuiluperhettä. Solistina tulkitsee tunteella Teemu Majuri. Ääni ja video on kahden eri…
Lue lisääJos nauraa yhdessä, niin on luontevampaa moikata hymyillen jatkossakin
Kesäkuun toinen päivä koitti aika Raamattuopiston Kevätkarkeloille. Tämä pieni, hupaisa ja rento keväinen juhla sai jälleen hymyn itse kunkin huulille. Kukin opintolinja valmisti ohjelmanumeron: Kristittynä Suomessa -linja esitti pantomiimeja suomalaisista hittibiiseistä, ja yleisö sai arvata mikä biisi on kyseessä. Musiikkilinjan folkyhtye soitti irlantilaista polkkaa ja vastaava opettaja Mikko ohjasi juhlaväelle huutokatrillia eli rivitanssia huudettujen ohjeiden…
Lue lisääElialla oli hauskaa musiikin parissa mahtavalla porukalla
Olen Elia, nuori ylioppilas ja muusikko Lohjalta päin. Olen harrastanut, soittanut, tuottanut ja kuunnellut musiikkia koko ikäni. Suomen Raamattuopiston Musiikkilinjalle tulin, koska se vaikutti paikalta, jossa pääsee keskittymään vuodeksi omien musiikillisten lahjojen kehittämiseen. Ajattelin myös, että SRO on paikka, jossa voi rakentaa uskovien välistä yhteyttä ja oppia tuntemaan itseään ja muita paremmin. Nämä odotukset ovat…
Lue lisääIloinen päätösjuhla YKI-treenin päätteeksi Raamattuopistossa
Iloinen päätösjuhla YKI-treenin päätteeksi Raamattuopistossa
Lue lisää