Meillä on sinulle opiskelupaikka!
Haku lukuvuoden 2026-2027 opintolinjoillemme on meneillään! Raamattu, musiikki vai urheilu, mikä on sinun juttusi?

Tulevia tapahtumia Raamattuopistossa
Ajankohtaista
Olen Elia, nuori ylioppilas ja muusikko Lohjalta päin. Olen harrastanut, soittanut, tuottanut ja kuunnellut musiikkia koko ikäni. Suomen Raamattuopiston Musiikkilinjalle tulin, koska se vaikutti paikalta, jossa pääsee keskittymään vuodeksi omien musiikillisten lahjojen kehittämiseen. Ajattelin myös, että SRO on paikka, jossa voi rakentaa uskovien välistä yhteyttä ja oppia tuntemaan itseään ja muita paremmin. Nämä odotukset ovat…
Iloinen päätösjuhla YKI-treenin päätteeksi Raamattuopistossa
Suomen Raamattuopistossa alkaa syksyllä 2025 uusi Markkinoinnin ja mediatyön -linja, jolla opit markkinoinnin perusteita erityisesti digitaalisten kanavien kautta. Pääset keskelle some-maailman sykettä ja saat hyvän pohjan median ja markkinoinnin opintoihin.
Suomen Raamattuopiston Missiomusalinjalla opiskellaan lähetystyötä musiikin keikoin ja tehdään keikkoja sekä Suomessa että ulkomailla. Kevään 2025 Missiomusalinjan yhtye Joyful Journey on lähdössä pian Japaniin. Yhtye on harjoitellut japaninkielistä ohjelmistoa helmikuusta saakka ja piti hiljattain myös pienen lähtökeikan Raamattuopistolla. Japanissa heitä on vastassa Raamattuopiston toimivapaalla oleva opettaja Tuomas Auvinen, joka vaimonsa Mari-Kaisan kanssa on siellä musiikkilähetystyössä.…
Tutustu opintotarjontaamme
Meillä on opiskelupaikka sinulle!
Monet tulevat Raamattuopistoon ja yllättyvät. Raamattuopistossa löydät uusia ajatuksia vanhan kirjan äärellä innostuneessa ilmapiirissä. Juuremme ovat syvällä kristillisessä perinteessä, mutta kohtaamme aikamme kysymykset avoimesti. Yllätä itsesi, tule mukaan pohtimaan, virkistymään ja kohtaamaan ihmisiä. Tule ja tulet kohdatuksi.

Koulutusta maahanmuuttajille
Suomen Raamattuopiston Säätiö
Suomen Raamattuopistoa ylläpitää itsenäinen kristillinen järjestö, Suomen Raamattuopiston Säätiö. Järjestön tarkoitus on julistaa evankeliumia, opettaa Raamattua, tarjota ihmisille hengellinen koti ja tukea lähetystyötä.
Tutustu toimintaamme ja tule mukaan ystävien joukkoon!
