Tanelin välivuosi musiikin parissa

Taneli
"Moi! Mä oon Taneli, 19-vuotias rumpali ja lähtöisin Alavieskasta. Aloitin tammikuussa 2022 opiskelun Suomen Raamattuopiston Musalinjalla.
Päädyin Musalinjalle, kun valmistuin Keski-Pohjanmaan ammattiopistosta Kokkolasta jouluna 2021 suoritettuani opinnot puoli vuotta etuajassa. Edessä oli siis välivuosi ennen armeijaa ja mietin vaihtoehtoja mitä voisin tehdä. Olin kuullut SRO:n Musalinjasta sen jo käyneiltä tutuilta ja he suosittelivat Musalinjaa kovasti, ja sitten päätin hakea. Mua jännitti kovasti tulla uutena tyyppinä syksyllä jo alottaneiden sekaan, mutta vastaanotto Musalinjalla oli tosi lämmin!
Kevät Musalinjalla meni todella hyvin ja nopeasti! Sain viettää aikaa ja opiskella muiden kristittyjen muusikoiden kanssa, ja se oli parasta! Minulle musiikin teoria on ollut aina vaikeaa, mutta Musalinjalla kyllä kehittyi siinäkin! Myös bänditunnit ja omat soittotunnit olivat huikeita! Sain oppia paljon omasta soittimesta, mutta myös uusia soittimia. Musalinjan porukka oli myös niin tiivis, että vapaa-ajalla hengailtiin ja tehtiin asioita jatkuvasti yhdessä. Se on oikein jees!
Suosittelen Musalinjaa kaikille, jotka miettivät mitä tehdä esim välivuotena tai jos musiikki ja usko ovat lähellä sydäntä, niin viihdyt varmasti! Nähään syksyllä Musalinjalla!✌️"
–Taneli, rumpali
Syksyn ja kevään musiikkilinjojen haku on nyt käynnissä! Lue lisää ja täytä hakemus: https://musalinja.fi/
Lue aikaisemmat jutut täältä: http://bit.ly/juttuja