Juttuja Musalinjalta: Hyvä ilmapiiri ja laadukas opetus innostavat Anttia

IMG

Musalinja on ollut kokonaisuudessaan mulle mahtava, antoisa ja inspiroiva kokemus ja koulu. Mielestäni on ollut kokonaisuudessaan laadukasta, selkeää ja mielenkiintoista teoria ja musiikkiopetusta, huumoria ja musiikin iloa kuitenkaan unohtamatta.

Lue lisää

Musiikkiteknologian koulutus nousussa. Kolme hyvää vaihtoehtoa musiikkiopinnoille kansanopistojen musiikkilinjoilla.

Muusikin opiskelijoita Suomen Raamattuopiston musiikkilinjalla

Ennen musiikkia äänitettiin lähinnä studioissa, mutta tekniikan kehittymisen myötä nykyään on toisin. Omatoimisen musiikin tuottamisen yleistyttyä myös suomalaisten kansanopistojen musiikkilinjoilla opetetaan enenevässä määrin musiikkiteknologiaa eli esimerkiksi äänittämistä ja miksaamista. Kansanopistojen musiikkilinjat tarjoavat harrastajille ja muusikon uraa tavoitteleville laajat mahdollisuudet musiikkiopintojen suorittamiseksi.

Lue lisää

Västäräkki pesii Raamattuopiston nosturissa – tilanne hallinnassa, työt jatkuvat

Västäräkin pesä Raamattuopiston nosturissa

Västäräkin pesä Suomen Raamattuopiston nosturissa Poikaset odottavat ruokaa suu auki, kertoo Raamattuopiston kiinteistönhoitaja Matti Saikkonen. Saikkonen sanoo, että poikaset lienevät kuoriutuneen muutama päivä sitten. Hän ymmärsi, että jotain on tekeillä, kun aikuinen västäräkki tuli tuttavallisesti tapittamaan nosturihommia. – Juttelin sille ja taisin sanoa, että mukava kun tulit siihen käymään. – Mitään sellaista en ajatellut, että…

Lue lisää

Tiedote: Tammikuussa Suomen Raamattuopiston toimintaan voi osallistua etänä

Suomen Raamattuopiston päärakennus

Suomen Raamattuopiston Kauniaisten toimipisteen koulutustoiminta tapahtuu etänä 31.1.2021 saakka. Pitkille linjoille voi kaikille hakea mukaan, aloittaa opinnot etänä ja siirtyä myöhemmin lähiopetukseen, kun siihen avataan mahdollisuus. Myös Avoin Raamattukoulu toimii etänä ja siihen voi halutessaan osallistua viikon kerrallaan.

Lue lisää

Rolf Sons Teologisilla opintopäivillä: ”Reformaation ytimessä ei ollut paavin vastustaminen vaan sielunhoito”

Jos tahdot rauhan sisimpääsi, lopeta omien tekojesi punnitseminen ja katso Kristukseen, neuvoi saksalainen teologian tohtori Rolf Sons Perusta-lehden teologisilla opintopäivillä Kauniaisissa.

Lue lisää

Rehtorin blogi: Rukouskutsu

Raamattuopiston rehtori Marja-Kaarina Marttila

Joskus muistamme rukoilla vasta, kun Jumala pysäyttää meidät arkisen kiireemme keskellä. Näin kävi nyt, kun jouduimme pysymään kotona ja elämän hälinä ja hyörinä hiljeni viikoiksi. Jumala yksin tietää sydämemme, mutta nyt on ehkä ollut aikaa sitä tutkia vähän itsekin. Miltä näyttää? Mitkä asiat täyttävät sydämemme ja mielemme? Onko siellä tilaa rukoukselle, armon anomiselle? Rehtorin blogi 2/2020

Lue lisää