Uutiset ja blogit
SRO:lla järjestettiin jo perinteinen runokurssi 19.–21.9.2025 otsikolla ”Runot: Juurilla ja latvassa”.
Lue lisääTimo Hartikainen on osallistunut Suomen Raamattuopiston koulutuksiin Raamattuopisto tuli tutuksi jo noin 15 vuotta sitten kun osallistuin Seurakuntakoulu-nimiseen koulutukseen. Nyt eläkkeelle jäätyäni halusin pureutua syvemmälle Raamattuun Sisälle Sanaan kursseilla. Viikonloppuisin saa rautaisannoksen Raamatun sanomasta, tapahtumista ja sen aikaisesta maailmasta. Vapaaehtoiset kurssitehtävät antavat hienon mahdollisuuden paneutua, pohtia ja soveltaa käsiteltyjä teemoja omaan elämään. Timo Hartikainen, Lohja…
Lue lisääSuomen Raamattuopiston koulutustoiminta viettää tänä vuonna juhlavuottaan, sillä ensimmäisen raamattukurssin aloituspäivä oli 15.11.1945. Herätyssaarnaaja, pastori Urho Muroma oli jo vuosia haaveillut: ”Olisi saatava Raamattuopisto, josta pitäisi ennen kaikkea tulla herätyksen lietsomiseen ahjo. Sellainen, jota hallitsee mieli voittaa sieluja Jeesukselle Kristukselle Sanan ja elävän Pyhän Hengen voimalla ja johtamina. Tällä tarkoitan, että herätyksen hengen tulisi läpi…
Lue lisääTulin Musalinjalle pitämään taukoa töistä. Olin ollut töissä jo useamman vuoden pakettiautokuljettajana kokopäiväisesti. Työn ohessa heräsi idea rumpujen soitosta ja musiikin opiskelusta. Musalinjasta olin kuullut parilta kaverilta, jotka olivat opiskelleet PK:lla, mutta Musalinja voitti näiden kahden linjan välisen kilpailun minun osaltani. Lapsena soitin sähkörumpuja ja olin soittanut seurakuntabändissä pari kertaa. Tämä kiinnostus oli selkeästi…
Lue lisääSuomen Raamattuopiston Musiikkilinja julkaisi juuri musiikkivideon kappaleesta Minun käteni soi. Tämä Jukka Leppilammen ja Anna-Mari Kaskisen mestarillinen teos voidaan lukea suomigospelin klassikoihin, mutta se nousi Aapo Tähkäpään sovittamana ihan uusiin sfääreihin. Tässä versiossa saadaan kuulla muun muassa itku-ja naurukuoroa, kanteletta ja lähes koko nokkahuiluperhettä. Solistina tulkitsee tunteella Teemu Majuri. Ääni ja video on kahden eri…
Lue lisääKesäkuun toinen päivä koitti aika Raamattuopiston Kevätkarkeloille. Tämä pieni, hupaisa ja rento keväinen juhla sai jälleen hymyn itse kunkin huulille. Kukin opintolinja valmisti ohjelmanumeron: Kristittynä Suomessa -linja esitti pantomiimeja suomalaisista hittibiiseistä, ja yleisö sai arvata mikä biisi on kyseessä. Musiikkilinjan folkyhtye soitti irlantilaista polkkaa ja vastaava opettaja Mikko ohjasi juhlaväelle huutokatrillia eli rivitanssia huudettujen ohjeiden…
Lue lisääKevätjuhlassa tiistaina 3.6. rehtorin puheen jälkeen jaettiin Markku ja Hilpi Jenun rahaston tuotosta stipendit ja kaikkien linjojen opiskelijat saivat todistuksensa.
Lue lisääOlen Elia, nuori ylioppilas ja muusikko Lohjalta päin. Olen harrastanut, soittanut, tuottanut ja kuunnellut musiikkia koko ikäni. Suomen Raamattuopiston Musiikkilinjalle tulin, koska se vaikutti paikalta, jossa pääsee keskittymään vuodeksi omien musiikillisten lahjojen kehittämiseen. Ajattelin myös, että SRO on paikka, jossa voi rakentaa uskovien välistä yhteyttä ja oppia tuntemaan itseään ja muita paremmin. Nämä odotukset ovat…
Lue lisääIloinen päätösjuhla YKI-treenin päätteeksi Raamattuopistossa
Lue lisääSuomen Raamattuopistossa alkaa syksyllä 2025 uusi Markkinoinnin ja mediatyön -linja, jolla opit markkinoinnin perusteita erityisesti digitaalisten kanavien kautta. Pääset keskelle some-maailman sykettä ja saat hyvän pohjan median ja markkinoinnin opintoihin.
Lue lisääUutiset ja blogit
Miten minä voin antaa anteeksi? Entä Jumala?
Avoimien ovien luento
Suomen Raamattuopistossa 24.9.2020
Raimo Mäkelä, TT
Yhdellä Suomen Raamattuopiston opiskelijalla on todettu koronatartunta. Opiskelija ei asu asuntolassa, vaan käy kotoaan päivisin oppilaitoksessa. Tämän vuoksi 23 opiskelijaa ja kolme henkilökuntaan kuuluvaa henkilöä on asetettu karanteeniin. Kaikkiin altistuneisiin henkilöihin ollaan parhaillaan yhteydessä. Altistuneen oman kunnan tartuntatautiyksikkö pitää yhteyttä karanteeniin asetettuihin. ”Olemme välittömästi terveysviranomaisilta tiedon ja toimintaohjeet saatuamme tiedottaneet opiskelijoita ja henkilökuntaamme mahdollisesta altistumisesta.…
Lue lisääAvoimen Raamattukoulun (Arkki) opettaja Jussi Seppälä kertoo, että Arkissa opiskelu ei ole pelkkää luennointia. Oppitunneilla käydään usein syvällisiä keskusteluja. Ne osoittavat, että Raamattu vaikuttaa arkisessa elämässä.
Lue lisääAvoimien ovien torstain luento
10.9.2020 Suomen Raamattuopisto
vararehtori Veli-Matti Kujala
Avoimien ovien torstain luento
3.9.2020 Suomen Raamattuopisto
Jari Rankinen
loinen ja kohtalaisen iäkäs joukko syö kakkua Raamattuopiston ruokalassa. Kyseessä on sisälähetysopiston nuoriso-ohjaajakurssien 7 ja 8 tapaaminen. Kurssi 7 aloitti opinnot tammikuussa 1968. Niihin aikoihin kaikki opiskelijat myös asuivat Raamattuopistolla talossa, jota nykyään kutsutaan Retroasuntolaksi.
Lue lisääJumala tekee ihmeitään siellä, missä tahtoo, eikä kukaan voi niitä ansaita. Hän luo tyhjästä ja herättää henkiin hengellisesti kuolleet. Hän antaa kasvun ihmeen ja voiman aina sadonkorjuun päivään saakka, kun Jeesus tulee takaisin.
Lue lisääSuomen Raamattuopiston lukuvuosi on käynnistynyt. Se alkaa aina Hengellisillä syventymispäivillä, jotka tänä vuonna tehtiin aivan uuden tavalla. Paikan päälle tänne Kauniaisiin pääsi vain noin satakunta, mutta tuhannet osallistuivat sro.fi/tv:n ja Radiodein kautta. Iloitsemme jokaisesta, joka löysi polun Ihmeellisen Elämän eli Jeesuksen ja hänen sanansa luo!
Lue lisääJoskus muistamme rukoilla vasta, kun Jumala pysäyttää meidät arkisen kiireemme keskellä. Näin kävi nyt, kun jouduimme pysymään kotona ja elämän hälinä ja hyörinä hiljeni viikoiksi. Jumala yksin tietää sydämemme, mutta nyt on ehkä ollut aikaa sitä tutkia vähän itsekin. Miltä näyttää? Mitkä asiat täyttävät sydämemme ja mielemme? Onko siellä tilaa rukoukselle, armon anomiselle? Rehtorin blogi 2/2020
Lue lisääUskomme palaavamme lähiopetukseen 31.8.2020, mutta tulemme tekemään lyhytkursseja yhä enemmän myös etänä. Toivotamme Sinut tervetulleeksi Kauniaisiin luonnon kauniille ja turvalliselle kampuksellemme, jossa opetustilat, ruokala ja asuntola ovat aivan lähekkäin.

Lue lisää