Uutiset ja blogit

Kristittynä Suomessa -linja ­jatkuu leikkauksista huolimatta

Kirjoittajalta Marja-Kaarina Marttila | 9.4.2026 | Kommentit pois päältä artikkelissa Kristittynä Suomessa -linja ­jatkuu leikkauksista huolimatta

Sharmin sanoo, että Raamattuopiston paras paikka on ruokala, koska siellä on aina eri-ikäisiä suomalaisia ja maahanmuuttajia ja puhumista voi harjoitella kaikkien kanssa. Hallitus on esittänyt 47 miljoonan euron leikkauksia maahanmuuttajien kotoutumiseen. Esityksen mukaan kansanopistojen ja muun vapaan sivistystyön kotoutumiskoulutuksen rahoitus lakkautettaisiin. Tämä uhkaa keskeyttää tuhansien kotoutujien opinnot keväällä 2027. Suomen Raamattuopiston Kristittynä Suomessa -linja alkoi…

Elämän parasta aikaa

Kirjoittajalta Mikko Nikula | 18.3.2026 | Kommentit pois päältä artikkelissa Elämän parasta aikaa

Aloitin kanteleensoiton Sastamalan musiikkiopistossa ja myöhemmin opiskelin Sibelius-Akatemian nuorisokoulutuksessa Helsingissä, jossa otin myös laulutunteja. Kun valmistuin ylioppilaaksi keväällä -25,  pohdin haenko ammattiopintoihin musiikin pariin, mutta koin etten ollut vielä valmis. Kuulin ystäviltäni SRO:n Musalinjasta ja ajattelin sen olevan paikka, jossa voisi hyvässä ja turvallisessa porukassa itsenäistyä, kasvaa ihmisenä ja Jumalan tuntemisessa sekä pohtia omaa musiikillista…

Lettu maistui Vuokatinrannassa

Kirjoittajalta Veli-Matti Kujala | 13.3.2026 | Kommentit pois päältä artikkelissa Lettu maistui Vuokatinrannassa

Mikä voittaa pannussa nuotiolla paistetun letun? No tietenkin se, että se lettu on paistettu pannussa nuotiolla Vuokatinrannassa. Kuluneen viikon Lumi-Arkilla sivakoitiin Vuokatin laduilla ja vaaroilla.

Laskiaisrieha

Kirjoittajalta Hanna-Maria Orava-Niskala | 25.2.2026 | Kommentit pois päältä artikkelissa Laskiaisrieha

Tällä viikolla vietettiin koko talon opiskelijoiden ja opettajien voimin laskiaisriehaa kauniissa ja aurinkoisessa talvisäässä! Viime

Suomen Raamattuopistossa ajankohtaisia kursseja

Kirjoittajalta Marja-Kaarina Marttila | 9.2.2026 | Kommentit pois päältä artikkelissa Suomen Raamattuopistossa ajankohtaisia kursseja

Rehtori Marja-Kaarina Marttila kutsuu osallistumaan Suomen Raamattuopiston tämän kevään uusille ajankohtaisille kursseille, joissa on kaiken ikäisille jotakin tarjolla. Lasten ja aikuisten klassikon Narnian kirjoittajan C. S. Lewisin ensimmäisestä julkaisusta The Allegory of Love(1936) tulee kuluneeksi 90 vuotta ja Raamattuopistossa onkin nyt uusi kurssi C.S. Lewisin filosofiasta ja teologiasta 27.2.-1.3.2026.  Käsillä tekeminen on hyvä tapa rentoutua…

Osallistumislomakkeista QR-koodeihin

Kirjoittajalta Merja Rantala | 21.1.2026 | Kommentit pois päältä artikkelissa Osallistumislomakkeista QR-koodeihin

Oletko osallistunut joskus kurssillemme ja täyttänyt vastaanotossa osallistumislomakkeen? Lomake on saattanut olla tyhjä tai etukäteen esitäytetty sähköisen ilmoittautumisesi mukaan. Nyt Suomen Raamattuopistossa ollaan ottamassa käyttöön QR-koodillinen lippu kurssille saapumisen vahvistukseksi ja osallistumislomakkeen täyttämisen korvaamiseksi! Kurssille ilmoittaudutaan samalla tavalla kuin aiemminkin sähköisen lomakkeen kautta tai puhelimitse. Sähköpostiisi saapuvassa ilmoittautumisen vahvistusviestissä on kuitenkin nykyisin QR-koodillinen lippu! Avaa…

Raamattuopiston digitaitokursseista tutkimus Diak AMK:ssa

Kirjoittajalta Marja-Kaarina Marttila | 13.1.2026 | Kommentit pois päältä artikkelissa Raamattuopiston digitaitokursseista tutkimus Diak AMK:ssa

Marja-Kaarina Marttila ja Anna Tikkanen Suomen Raamattuopiston ATK-luokassa. Aloitimme digitaitokurssit kaiken ikäisille syksyllä 2024 ensimmäisten kansanopistojen joukossa, sillä elinikäisen oppimisen tukeminen on yksi vapaansivistystyön keskeisimpiä tehtäviä. Kurssien pääsisältönä on arjen digitaitojen oppiminen ja kertaaminen ja osallistujat ovat mukana myös Raamattuopiston torstain viikkoehtoollisella ja sen jälkeisellä yleisöluennolla. Digikurssilaiset pääsevät näin osaksi opiston yhteisöä ja saavat kurssilla…

Kansanopiston rehtorin Marja-Kaarina Marttilan joulupuhe

Kirjoittajalta Marja-Kaarina Marttila | 19.12.2025 | Kommentit pois päältä artikkelissa Kansanopiston rehtorin Marja-Kaarina Marttilan joulupuhe

Rakkaat Raamattuopiston opiskelijat, opettajat ja henkilökunta Elämme synkkien uutisten ja huolien täyttämää aikaa. Stressi ja epävarmuus toimeentulosta, opiskelupaikasta, omasta tai läheisen terveydestä ovat meillä monilla mielessä ja saattavat herättää aamuyön yksinäisinä tunteina. Jaamme tämän kokemuksen ja se on yhteinen, ihmisen osa. Olen elänyt lapsena ja nuorena 1970- ja 80 -luvuilla Etiopiassa keskellä vallankumousta ja sisällissotaa…

Joulujuhla 19.12.2025

Kirjoittajalta Marja-Kaarina Marttila | 19.12.2025 | Kommentit pois päältä artikkelissa Joulujuhla 19.12.2025

Suomen Raamattuopiston syyslukukausi päättyi musiikilliseen joulujuhlaan 19.12.2025. Rehtorin puheen jälkeen muutama opintonsa päättävä sai todistuksen ja sitten vietettiin adventin ajan messua. Musalinjan opettajat ja opiskelijat saivat soitollaan ja laulullaan vakavat juhlavieraat syttymään jouluyön ilosanomasta. – Kunnia Jumalalle ja rauha maailmaan. Hän epätoivon alle ei jätä lapsiaan. Hän näyttää maailmalle näin hyvää tahtoaan. (Enkelten laulu, Simojoki…

Taival -musiikkivideo kertoo ikivanhaa sanomaa uusin kielin

Kirjoittajalta Mikko Nikula | 13.12.2025 | Kommentit pois päältä artikkelissa Taival -musiikkivideo kertoo ikivanhaa sanomaa uusin kielin

SRO -musalinjan 2024-2025 pian julkaistava musiikkivideo kertoo Jumalan luotettavuudesta synkimpien hetkiemme keskellä. Suomen Raamattuopistolla Kauniaisissa päädyttiin kiihkeän keskustelun tuloksena suunnitelmaan, joka kieltämättä huoletti linjan kokeneita vastaavia opettajia Mikko Nikulaa ja V-P Kangasta. Musalinjan 2024-2025 musiikkivideo tehtäisiin yhden linjalaisen omasta kappaleesta ja musiikkivideolle rakennettaisiin näytelty tarina. Riski oli, että videon tekeminen saattaisi jäädä puolitiehen. Musiikkivideon kappaleeksi…

Tanelin välivuosi musiikin parissa

Kirjoittajalta Mikko Nikula | 12.8.2022 |

Olin kuullut SRO:n Musalinjasta sen jo käyneiltä tutuilta ja he suosittelivat Musalinjaa kovasti, ja sitten päätin hakea. Mua jännitti kovasti tulla uutena tyyppinä syksyllä jo alottaneiden sekaan, mutta vastaanotto Musalinjalla oli tosi lämmin!

”Minulle on erittäin tärkeää, että täällä opiskellaan Raamattua suomeksi!”

Kirjoittajalta Suomen Raamattuopisto | 22.6.2022 |

Kolumbiasta kotoisin oleva psykologi Milena muutti Suomeen rakkauden perässä. Suomen Raamattuopistossa Milena suoritti ensin Yleiseen kielitutkintoon valmistavan YKI-treenin ja jatkoi sen jälkeen vielä maahanmuuttajille tarkoitetulla Kristittynä Suomessa -linjalla. Kevätjuhlan yhteydessä kuvatulla videolla Milena kertoo elämästään ja opiskelusta Raamattuopistolla Kauniaisissa.

Mitä kesällä kannattaa tehdä?

Kirjoittajalta Marja-Kaarina Marttila | 17.6.2022 | Kommentit pois päältä artikkelissa Mitä kesällä kannattaa tehdä?

Kesälomalla kannattaa varata aikaa omille hiljaisille hetkille, joissa avautuu Raamatun sanalle kanava. Jumala haluaa tavoittaa meidät ja haluaa kuunnella sinua ja minua. Saamme sanasta rohkaisua, toivoa tai myös nuhdetta ja muistutusta. Raamatun avatessasi voit sanoa kuten pikkupoika Samuel sanoi, puhu Herra palvelijasi kuulee ja sitten kuunnella Herran hiljaista ääntä Elian tapaan.

Musiikkilinja julkaisi biisin vuoden musiikinopettaja Tuomas Kanniston kanssa

Kirjoittajalta Mikko Nikula | 6.6.2022 |

Vuoden 2021 musiikinopettajajaksi valittu Tuomas Kannisto on opiskellut itsekin Suomen Raamattuopiston musiikkilinjalla vuonna 2016. Tämä tubettava opettaja on tullut tunnetuksi Tuomaksen opetuslaulut -kanavastaan, jonne hän on tehnyt lauluja monista aiheista peruskoulun eri oppiaineiden käyttöön. Tänä vuonna Musiikkilinja ja Tuomas Kannisto tekivät yhteistyötä. Yksi musiikkilinjan folk-yhtyeistä harjoitteli ja soitti äänitteellä Tuomaksen laulun  Euroopan maat. Käy katsomassa…

Suomen Raamattuopiston kevätjuhla ja todistusten jako

Kirjoittajalta Suomen Raamattuopisto | 3.6.2022 |

Opintolinjojen opiskelijat saivat todistuksensa Raamattuopiston kirkkosalissa 3.6.

Marja-Kaarina Marttila iloitsi puheessaan siitä, että koronarajoitukset ovat tällä erää ohi, ja päätöstilaisuus oli mahdollista viettää perinteiseen tapaan.

– Kiitos taivaalliselle Isälle, että saamme näin kokoontua juhlaan, eikä tarvitse etänä lähettää ohjelmaa ja todistuksia postissa.

”Jälkikäteen katsottuna oli hyvä, etten päässyt opiskelemaan vaan päädyin tänne.”

Kirjoittajalta Mikko Nikula | 2.6.2022 |

Tulin tänne viettämään välivuotta, kun en päässyt opiskelemaan, mutta jälkikäteen katsottuna oli hyvä etten päässyt opiskelemaan vaan päädyin tänne. Sitten kans olin kuullut Musalinjasta paljon hyvää tutuilta.

Onko usko Jumalaan järkevää? 

Kirjoittajalta Suomen Raamattuopisto | 19.5.2022 |

Riku Larmala Suomen Raamattuopistossa Kauniaisissa pitämä Avoimien ovien yleisöluento otsikolla ”Onko usko Jumalaan järkevää?”.

Kristillisten kansanopistojen rehtorit: ”Tehtävämme on pitää huoli siitä, että usko säilyy”

Kirjoittajalta Petri Vähäsarja | 18.5.2022 |

Kun koulujen ja kotien kristillinen kasvatus ohenee tai häviää kokonaan, kristillisissä kansanopistoissa aloitetaan päivä edelleen aamuhartaudella. Kristillinen yhteisö hoitaa ja luo perustaa, jolle elämän voi rakentaa.

Kun Ihmisen Poika tulee, löytääkö hän uskoa maan päältä?

Kirjoittajalta Suomen Raamattuopisto | 12.5.2022 |

Santeri Marjokorpi Suomen Raamattuopistossa Kauniaisissa pitämä Avoimien ovien yleisöluento otsikolla ”Kun Ihmisen Poika tulee, löytääkö hän uskoa maan päältä?”.

”Kauanko pitää jaksaa?” – selviytymisen keinoja poikkeusaikoina

Kirjoittajalta Suomen Raamattuopisto | 5.5.2022 |

Sirpa Knuutila Suomen Raamattuopistossa Kauniaisissa pitämä Avoimien ovien yleisöluento otsikolla ””Kauanko pitää jaksaa?” – selviytymisen keinoja poikkeusaikoina”.