Olisiko nyt hyvä sauma tulla Raamattuopistoon?

Kuva Artikkeliin (1)

Saitko juuri syksyn kirjoitukset tehtyä? Pääsitkö juuri armeijasta? Tai saitko opintosi juuri sellaiseen pisteeseen, että olisi kiva pitää breikkiä? Hyppää mukaan Raamattuopiston linjoille, vaikka kesken lukuvuoden….     Urheilulinjasta: Urheilulinjalla liikut monipuolisesti ja kehität kokonaisvaltaista hyvinvointiasi. Urheilulinja on tarkoitettu kaiken ikäisille ja kuntoisille liikunnan ystäville, jotka haluavat itse kasvaa ja auttaa muita kasvamaan fyysisesti, sosiaalisesti, henkisesti…

Lue lisää

Musiikkiteknologian koulutus nousussa. Kolme hyvää vaihtoehtoa musiikkiopinnoille kansanopistojen musiikkilinjoilla.

Muusikin opiskelijoita Suomen Raamattuopiston musiikkilinjalla

Ennen musiikkia äänitettiin lähinnä studioissa, mutta tekniikan kehittymisen myötä nykyään on toisin. Omatoimisen musiikin tuottamisen yleistyttyä myös suomalaisten kansanopistojen musiikkilinjoilla opetetaan enenevässä määrin musiikkiteknologiaa eli esimerkiksi äänittämistä ja miksaamista. Kansanopistojen musiikkilinjat tarjoavat harrastajille ja muusikon uraa tavoitteleville laajat mahdollisuudet musiikkiopintojen suorittamiseksi.

Lue lisää