Uutiset ja blogit

Israel polttopisteessä

Kirjoittajalta Ilari Kärki | 3.11.2026 | Kommentit pois päältä artikkelissa Israel polttopisteessä

Tämän vuoden Israel-Raamattuseminaarin teemana on ”Israel polttopisteessä”. Urho Muroma on kirjoittanut aikoinaan lähes samannimisen kirjan (Israel historian polttopisteessä), jossa hän käsittelee Israelin merkitystä pelastussuunnitelman toteuttajana niin menneisyydessä kuin vielä tulevaisuudessakin ja sitä, että Hänen liittonsa ja lupauksensa Israelille eivät lakkaa olemasta. Osoituksena tästä on nykyisen Israelin valtion syntyminen ja juutalaisten kokoaminen maailman ääristä takaisin sinne,…

Raamattuopistolla varustetaan eri alojen auttajia jaksamaan työssään

Kirjoittajalta Petri Vähäsarja | 2.11.2026 | Kommentit pois päältä artikkelissa Raamattuopistolla varustetaan eri alojen auttajia jaksamaan työssään

Marraskuussa pidettävät ihmissuhdetyön opintopäivät on suunnattu heille, jotka tekevät työtään omalla persoonallaan.

Musiikkilinjan 20 soivaa vuotta

Kirjoittajalta Marja-Kaarina Marttila | 30.10.2026 | Kommentit pois päältä artikkelissa Musiikkilinjan 20 soivaa vuotta

Kuva Ellinoora Luokkakallio / Maata Näkyvissä -festarit Musiikkilinja alkoi elokuussa 2006 ja on jatkunut ja kasvanut kaksi vuosikymmentä. Musiikkilinjasta on vastannut sen toisesta lukuvuodesta alkaen Mikko Nikula ja toisena opettajana on toiminut Veli-Pekka Kangas. Nikula kertoo linjan salaisuudesta seuraavasti. – Jotenkin ihmiset kokevat täällä opiskelun innostavaksi vuodesta toiseen. Opetuksen, mielekkään tekemisen ja yhteisöllisyyden keitos tämä…

Sinulle maahanmuuttajanainen -koulutus Suomen Raamattuopistossa

Kirjoittajalta Marja-Kaarina Marttila | 7.10.2026 | Kommentit pois päältä artikkelissa Sinulle maahanmuuttajanainen -koulutus Suomen Raamattuopistossa

Kuva: Petri Vähäsarja Suomen Raamattuopiston maahanmuuttajille suunnattu koulutus on kasvanut viimeisen kymmenen vuoden aikana ja tavoittaa vuosittain lähes sata maahamme muuttanutta kristittyä ja erityisesti perheellisiä henkilöitä. Kansanopistojen maahanmuuttajakoulutuksen rahoitusta on eduskunnan päätöksellä leikattu, mutta rehtorin keväällä laatiman anomuksen perusteella saimme Opetushallituksen hankerahoitus vuosille 2026 -2027. Hankeraha Sinulle maahanmuuttajanainen -hanke on suunnattu naisille, joiden kotoutumisaika on…

Runot: Niistä sydämeni laulun teen

Kirjoittajalta Suomen Raamattuopisto | 5.10.2026 | Kommentit pois päältä artikkelissa Runot: Niistä sydämeni laulun teen

Tähän on koottu joitakin Raamattuopistolla 18.-20.9. järjestetyn syksyn runokurssin ”Niistä sydämeni laulun teen” -runokurssin kurssilaisten runoja muillekin nautittavaksi.

Raamattua lukien uskoon

Kirjoittajalta Marja-Kaarina Marttila | 18.9.2026 | Kommentit pois päältä artikkelissa Raamattua lukien uskoon

Suomen Raamattuopiston Rehtori Marja-Kaarina Marttila (oikealla) haastattelee opiston entistä rehtoria Juha Vähäsarjaa Hengellisillä syventymispäivillä Järvenpäässä elokuussa 2026 Kristillisissä yhteisöissä puhumme paljon uusien ihmisten tavoittamisesta. Järjestämme tapahtumia, kutsumme tunnettuja puhujia kertomaan uskostaan ja hyödynnämme sosiaalista mediaa. Kaikki tämä on arvokasta työtä. Silti on syytä pysähtyä kysymään, mikä lopulta synnyttää uskon. Paavali kirjoittaa Roomalaiskirjeessä: ”Usko tulee kuulemisesta,…

Pysäköinti Raamattuopiston kampuksella muuttui luvanvaraiseksi. Raamattuopistossa asioiville ja vieraileville pysäköinti on edelleen maksutonta.

Kirjoittajalta Roope | 2.9.2026 | Kommentit pois päältä artikkelissa Pysäköinti Raamattuopiston kampuksella muuttui luvanvaraiseksi. Raamattuopistossa asioiville ja vieraileville pysäköinti on edelleen maksutonta.

Suomen Raamattuopiston Kauniaisten kampuksen pysäköinti on muuttunut luvanvaraiseksi maanantaista 31. elokuuta 2026 alkaen. Pysäköinti on edelleen maksutonta Raamattuopistolla vieraileville ja asioiville, mutta pysäköintiin tarvitaan jatkossa joko pysäköintilupa tai pysäköintikiekko pysäköintipaikasta riippuen.

Musiikkilinjalla kevät ja syksyksi Tiimityönlinjalle – Emren silmiä avaava aika Raamattuopistolla

Kirjoittajalta Mikko Nikula | 19.8.2026 | Kommentit pois päältä artikkelissa Musiikkilinjalla kevät ja syksyksi Tiimityönlinjalle – Emren silmiä avaava aika Raamattuopistolla

  Päällimmäiset fiilikset Musiikkilinjan kevätkaudesta ovat erittäin tyytyväiset. Olen saanut kokea paljon uusia asioita, nähdä ja ihmetellä itseäni ja maailmaa sekä kasvaa kristittynä. On ollut hienoa nähdä, mitä kaikkea musiikkilinja on sisältänyt. Parasta opetuksessa on ollut sellainen rehellinen ja rento opetus laajasti eri aloilta. On ollut musiikin tuottamisesta musiikin historiaan ja kaikkea siltä väliltä. On…

Erakkorapu tuli kohdatuksi

Kirjoittajalta Mikko Nikula | 31.7.2026 | Kommentit pois päältä artikkelissa Erakkorapu tuli kohdatuksi

Tulin musalinjalle vaikeasta elämäntilanteesta kun pitkä parisuhteeni oli päättynyt ja määräaikainen työ loppui. Risteyskohdassa elämälle piti löytää uutta suuntaa. Olin asunut vuoden yksin mökissä metsän keskellä, joten lähteminen 770 kilometrin päähän opistoon Kauniaisiin ei ollut ekana mielessä. Pohdinnan ja rukoilun jälkeen se alkoi tuntua mahdolliselta ja Herralle kiitos, että antoi rohkeutta lähteä. Se nimittäin kannatti!…

Kevätjuhla 29.5.2026

Kirjoittajalta Marja-Kaarina Marttila | 1.6.2026 | Kommentit pois päältä artikkelissa Kevätjuhla 29.5.2026

Suomen Raamattuopiston kevätjuhla huipentui suvivirteen
Kokoonnuimme lukuvuoden päätösjuhlaan ja kevätkirkkoon. Kiitos ja ilo olivat päällimmäiset tunteet ja ehkä myös helpotus selviämisestä ja odotus lomasta tai kesätyöstä. Työtämme tänä lukuvuonna leimasivat taloushuolet, joita heijastui myös opiskelijoiden arkeen. Emme olleet yksin tässä, vaan koko yhteiskuntamme on kamppaillut samojen ongelmien kanssa: miten saada rahat riittämään. Mutta nyt en puhu rahasta, vaan paljon suuremmasta aarteesta.

Haastettu kristillinen ihmiskuva – Perusta-lehden Teologiset opintopäivät 2024

Kirjoittajalta Suomen Raamattuopisto | 16.11.2023 | Kommentit pois päältä artikkelissa Haastettu kristillinen ihmiskuva – Perusta-lehden Teologiset opintopäivät 2024

Perusta-lehden teologiset opintopäivät tarjoavat ainutlaatuisen mahdollisuuden syventyä näihin kysymyksiin asiantuntijoiden johdolla. Päivät järjestetään Suomen Raamattuopistossa 3.-5.1.2024, ja ne tarjoavat syvällisen katsauksen kristilliseen antropologiaan, käsitellen ajankohtaisia teemoja kuten identiteettiä, seksuaalimoraalia ja postmodernismia. Pääluennoitsijana toimii arvostettu Olof Edsinger, Ruotsin evankelisen allianssin pääsihteeri, jonka asiantuntemus ja kirjallinen työ ovat saavuttaneet laajaa tunnustusta.

Olisiko nyt hyvä sauma tulla Raamattuopistoon?

Kirjoittajalta Mikko Nikula | 8.11.2023 | Kommentit pois päältä artikkelissa Olisiko nyt hyvä sauma tulla Raamattuopistoon?

Saitko juuri syksyn kirjoitukset tehtyä? Pääsitkö juuri armeijasta? Tai saitko opintosi juuri sellaiseen pisteeseen, että olisi kiva pitää breikkiä? Hyppää mukaan Raamattuopiston linjoille, vaikka kesken lukuvuoden….     Urheilulinjasta: Urheilulinjalla liikut monipuolisesti ja kehität kokonaisvaltaista hyvinvointiasi. Urheilulinja on tarkoitettu kaiken ikäisille ja kuntoisille liikunnan ystäville, jotka haluavat itse kasvaa ja auttaa muita kasvamaan fyysisesti, sosiaalisesti, henkisesti…

Tule meille töihin! Haemme kokkia

Kirjoittajalta Suomen Raamattuopisto | 18.9.2023 | Kommentit pois päältä artikkelissa Tule meille töihin! Haemme kokkia

Etsimme iloiseen ja monikulttuuriseen työyhteisöömme Kauniaisiin kokkia kristillisen kansanopiston keittiötiimiin.

”Parhaita juttuja oli Raamatun tunteminen ja uudet uskovat ystävät!” – Nuorten PK:n uusi lukuvuosi käynnistyy pian

Kirjoittajalta Suomen Raamattuopisto | 10.8.2023 | Kommentit pois päältä artikkelissa ”Parhaita juttuja oli Raamatun tunteminen ja uudet uskovat ystävät!” – Nuorten PK:n uusi lukuvuosi käynnistyy pian

”PK:lle kannattaa tulla, koska oppii paljon Raamatusta ja Jumalasta. Pääsee syventämään omaa uskoaan. Raamatun lukeminen on nyt PK:n jälkeen ensimmäistä kertaa ikinä mielenkiintoista”, tiivistää Iisakki vuotensa Raamattuopistolla. Nuorten PK:n uusi lukuvuosi alkaa pian, vielä ehdit mukaan!

Suomen Raamattuopiston Urheilulinja on kattava polku liikunta-alan jatko-opintoihin urheiluopistoissa ja henkilökohtaiseen kehitykseen liikunnan harrastajana 

Kirjoittajalta Suomen Raamattuopisto | 22.6.2023 | Kommentit pois päältä artikkelissa Suomen Raamattuopiston Urheilulinja on kattava polku liikunta-alan jatko-opintoihin urheiluopistoissa ja henkilökohtaiseen kehitykseen liikunnan harrastajana 

Suomen Raamattuopiston Urheilulinja tarjoaa perusteellisen perehdytyksen erilaisiin urheilulajeihin sekä liikunta-alan ammatilliselle urapolulle. Ohjelma on suunnattu kaikenlaisille urheilijoille ja liikunnan harrastajille, riippumatta heidän aiemmasta kokemuksestaan tai taitotasostaan.

Rehtorin tiedote: Rakennushanke

Kirjoittajalta Marja-Kaarina Marttila | 8.6.2023 | Kommentit pois päältä artikkelissa Rehtorin tiedote: Rakennushanke

Suomen Raamattuopiston toiminta jatkuu normaalisti rakennushankkeen aikana. Pitkät linjat ja viikonloppukurssit käynnistyvät elokuussa ja opetustilat ovat kaikki käytössä.

Rehtorin blogi: Kevätjuhla

Kirjoittajalta Marja-Kaarina Marttila | 2.6.2023 | Kommentit pois päältä artikkelissa Rehtorin blogi: Kevätjuhla

Suomen Raamattuopiston lukuvuosi huipentui iloiseen kevätjuhlaan perjantaina 2.6. Juhlan aloitti rehtorin puhe ja todistusten jako.

Ei passattavaksi vaan passaamaan?

Kirjoittajalta Suomen Raamattuopisto | 4.5.2023 | Kommentit pois päältä artikkelissa Ei passattavaksi vaan passaamaan?

Petri Kortelahti Suomen Raamattuopistossa Kauniaisissa pitämä Avoimien ovien yleisöluento otsikolla ”Ei passattavaksi vaan passaamaan?”.

Raamattu ja väkivalta

Kirjoittajalta Suomen Raamattuopisto | 30.3.2023 | Kommentit pois päältä artikkelissa Raamattu ja väkivalta

Erkki Jokinen Suomen Raamattuopistossa Kauniaisissa pitämä Avoimien ovien yleisöluento otsikolla ”Raamattu ja väkivalta”.

Raamattuopisto tarjoaa reittiä korkeakouluun – ensimmäisen kurssin opiskelijoista 100 prosenttia pääsi sisään

Kirjoittajalta Petri Vähäsarja | 28.3.2023 | Kommentit pois päältä artikkelissa Raamattuopisto tarjoaa reittiä korkeakouluun – ensimmäisen kurssin opiskelijoista 100 prosenttia pääsi sisään

Suomen Raamattuopiston Polku korkeakouluopintoihin -kurssi toimii nyt toista vuotta. Erityisesti kurssi valmentaa teologian, psykologian, kasvatustieteiden ja historian yliopisto-opintojen pääsykokeisiin. Kyseessä ei ole valmennuskurssi, vaan edullinen vaihtoehto sille.